Translate

Tervetuloa Hannan herkkublogiin

Täältä löytyy kaikki lempireseptit ja hömppäilyni.. herkkuja siis luvassa laidasta laitaan :)

tiistai 30. joulukuuta 2014

Graavilohi

Tätä herkkua tulee syötyä varsinkin jouluna, mutta miksei muutenkin ympäri vuoden. Itse graavattu lohi maistuu mainiolta ja raikkaalta, kannattaa kokeilla, ei ole iso vaiva.

Vinkkejä Graavaamiseen. Lohta kannattaa pakastaa muutama päivä ennen graavaamista, tälloin kalasta kuolee bakteereita ja tekee siitä turvallisempaa graavaamiselle. Itse en kyllä tällä kertaa pakastanut kalaa, mutta varman päälle, niin kala kannattaa pakastaa eka.

Graavilohi

Tarvitset
700g-1000g ruodoton lohifile
1 nippu tilliä
50g merisuolaa
3/4dl ruokosokeria
Leivinpaperia ja muovipussi

Ota filee paketista, jos ruodot on vielä paikallaan, nypi ruodot pois. sekoita merisuola ja ruokosokeri pienessä kulhossa. Leikkaa filee puoliksi, kahdeksi suurin piirtein samankokoiseksi palaksi. p
Painele Suolasokeriseos kalanpintaan ja hiero pintaa, niin, että maut tarttuu. Pese tilli ja laita puolet tillinipusta fileiden väliin. nosta toinen file nahkapuoli ylöspäin toisen fileen päälle, kiedo leivinpaperiin ja laita muovipussissa jääkaappiin. Laita kalan päälle paino, esim mehupurkki.
Anna tekeytyä jääkaapissa 24-48h, käännä pussia aina välillä, jos haluaa miedomman maun, osa ihmisistä ottaa tillit ja pyyhkii suolaa pois 24h jälkeen. Itse otin tillit pois 24h jälkeen ja annoin olla vielä 24h.
Leikkaa Fileerausveitsellä ohuita siivuja ja ripottele pinnalle pilkottua tilliä.
Tarjoa esim. saaristolaisleivän ja tartarin kera.


perjantai 5. joulukuuta 2014

Mansikkainen juustokakku




Voi kesä, kun oisit täällä. Ja kun et ole, joudun keksimään korvikkeita tuomaan kesän luokseni.

Pohja
3/4 osa pakettia digestive keksejä
100 g voita

Täyte
400g tuorejuustoa
1 prk creme fraicea
1 prk kermaviiliä
3 kananmunaa
3/4dl sokeria
yhden sitruunan kuori ja puolikkaan mehu
jauhettua vaniljaa
50g mansikka survosta

Pinnalle mansikoita, tällä hetkellä vaan ei saa suomalaisia mansikoita, mutta kyllä osa ulkomaisistakin on hyviä.

Murskaa keksit pieneksi muruksi, lisää sula voi joukkoon. Painele lasin avulla irtopohjavuokaan, muista painella myös reunat kakkuun, niiden ei tarvitse olla korkeat, noin 2-4cm.
laita pohja jääkaappiin odottamaan jatkoa. Anna jähmettyä väh. 10 min.

Ota kulho ja kaada tuorejuustot pohjalle. Vatkaa tuorejuustoa, niin että se pehmenee ja paakut häviää. Kaada yksi muna kerrallaan joukkoon. Kun olet lisäänyt kaikki munat, lisää kermaviili ja creme fraice ja sekoita tasaiseksi. Lisää sokeri, jauhettu vanilja,mansikka survos, raastettu sitruunan kuori ja puolikkaan sitruunan mehu joukkoon. Sekoita nopeasti vielä ainekset joukkoon.

Ota irtopohja vuoka pois jääkaapista, folioi vuoan ulkoreunat, ettei vesi pääse vuokaan. Kaada täyte kakkun, nosta syvälle uunipellille, kaada pellille kiehuvaa vettä puolilleen. Laita kakku uuniin, varo ettet läikytä kuumia vesiä päällesi.Paista uunin keskitasolla 45min, jonka jälkeen nosta lämpötila 175cm ja paista vielä 10min, jos on tosi tehokas uuni niin tuo 45min saattaa riittää. kakku on valmis kun pinta on kiinteä.

Anna kakun jäähtyä tuossa pellillä vielä niin, että vesi on kylmää, tämän jälkeen nosta jääkaappiin ja anna tekeytyä yön yli. Koristele mansikoilla haluamallasi tavalla.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kolmen suklaan kakku

Tämä kakku on taas sarjassamme, kokeilujen kokeilu, yhdistettynä kolme lempi kakkuani, mutakakku, juustokakku ja moussekakku. Kakusta tulee kyllä mitä herkullisinta, mutta suklaa kiintiö tulee itselläni ainakin aika nopeasti täytettyä. Tämän kakun teko vaatii hieman aikaa, eli jos kaipaat jotain nopeaa, kannattaa valita toinen kakku.

Kolmen suklaan kakku

lämmitä uuni 175°C

1.Jauhoton mutakakku
115g voita
100g tummaa suklaata
2dl ruokosokeria
3 munaa
1dl tummaa kaakaojauhoa

Sulata voi ja suklaa mikorssa tai vesihauteessa (eri kulhoissa). Jätä jäähtymään.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää kaakaojauho joukkoon. Kaada joukkoon viilentynyt voi ja suklaa, sekoita nostellen joukkoon. Ota 26cm irtopohjavuoka, leikkaa pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja laita jääkaappiin odottamaan seuraavaa kerrosta.

2. Suklaajuustokakku kerros
400g tuorejuustoa
1,dl ruokosokeria
3 munaa
200g maitosuklaata

Sulata suklaa ja jätä jäähtymään. pehmitä tuorejuusto vatkaimella, lisää sokeri joukkoon. Lisää munat yksitellen. Lisää lopuksi jäähtynyt suklaa kevyesti nostellen joukkoon. Ota kakku jääkaapista ja kaada seos varovasti edellisen kerroksen päälle ja levitä lastalla tasaiseksi. Laita uuniin. Paista uunin alatasossa 50min.

Kun kakku on tullut uunista, anna jäähtyä huoneenlämmössä väh. 1h.

Kun kakku on jäähtynyt, voi moussekakun lisätä pinnalle.

3. Suklaamousse kerros
4dl kuohukermaa
2 munaa
150g maitosuklaata

Sulata suklaa ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vatkaa kerma vaahdoksi kulhossa. Erottele keltuiaiset kuppiin odottamaan jatkoa ja vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kun suklaa on jäähtynyt, lisää keltuaiset suklaan joukkoon. Sekoita hyvin. Sekoita suklaa-muna seos joukkoon kevyesti nostellen. Lisää valkuiaisvaahto juokkoon kevyesti nostellen.
Kaada moussekerros jäähtyneen kakun päälle.
Anna jähmettyä jääkaapissa pari tuntia ennen kuorrutteen lisäämistä

Kuorrute
150g suklaata
50g voita
1 ruokalusikallinen maissisiirappia
1 rkl kermaa

Sulata voi ja suklaa eri kuhoissa, sekoita keskenään, lisää maissisiirappi ja kerma joukkoon ja kaada kakun pinnalle. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.

Ota pöydälle noin 10min ennen tarjoilua, että kuorrute kerkeää pehmenemään. Kakku on aika tahmaista, eli kannattaa leikata terävällä veitsellä, jonka huuhtelee aina kuumassa vedessä välillä.

Vaikka kakku on isotöinen, niin lopputulos kiittää :)



maanantai 27. lokakuuta 2014

Suolaiset toffeecookiesit

125g voita
3/4dl sokeria
3/4dl ruokosokeria 
2 munaa
2 tl vaniliinisokeria
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa siirappia,
pieni pussi dumleja
merisuolaa/sormisuolaa

Vatkaa huoneenlämpönen voi ja sokeri vaahdoksi, riko kananmuna kerrallaan joukkoon ja jatka vatkaamista, sekoita kuivat aineet ja lisää siivilän läpi joukkoon. lopuksi paloittele dumlet sopiviksi palasiksi ja kaada joukkoon. Itse pilkoin dumlet neljään osaan.
Tee n. 1 rkl kokoisia kasoja pellille, kököt saa jäädä paksuksi, jolloin ne levittyy uunissa söpöiksi kekseiksi. Huomioi, että keksit leviää uunissa, älä laita liian lähekkäin, tästä tuli pari peltiö keksejä. Ripottele hieman merisuolaa keksejen pinnalle ja laita uuniin.  
Paista uunin ylätasolla 175 asteessa n.12min keksit on aika pehmeitä vähän taikinamaisiakin kun ne ottaa pois, reunat saa kuitenkin hieman ruskehtaa. Nostele veitsellä sulanut karamelli keksien päälle, jos on valunut ulos kekseistä. Anna jäähtyä hieman ja tarjoile sellaisenaan.



maanantai 22. syyskuuta 2014

Karamellisoitu omenapiirakka

Omenaherkkuja saattaa jatkossa näkyä blogissani enemmän, muutettiin asuntoon, jonka pihalla on 30 omenapuuta, eli omenoita siis riittää :)

Aloitin myös tämän blogini rinnalle uuden blogin, joka on enemmän life style blogi. En halunnut sotkea tätä monta vuotta sitten aloittamaani ruokablogia aiheeseen, mutta tervemenoa tutustumaan siihen, jos muutkin juttuni kiinnostavat. Blogi tulee kertomaan omista projekteistani, sisustusjutuista ja kaikesta mikä mieleen juolahtaa. linkki TÄSSÄ
Uudet Saappaat

Mutta sitten tuohon omenapiirakan reseptiin. Tämä piirakka ei ehkä näytä ihan yhtäherkulliselle, kun miltä maistuu, mutta kannattaa ehdottomsasti kokeilla.

Tarvitset:
Pohjaan:
125g voita
1 muna
1tl leivinjauhetta
0,5 dl ruokosokeria
0,5dl vehnäleseitä
0,5dl ruisleseitä
0,5dl kaurahiutaleita
n. 1,5dl vehnäjauhoja

Täytteeseen:
4 isohkoa omenaa, 6pienempää, Mielellään kirpeitä syysomenia
nokare voita
0,5dl ruokosokeria
1purkki rahkaa
1 muna
3tl kanelia
Makeutukseen sokeria oman maun mukaan noin  0.5-1dl

Sekoita kuivat aineet huoneenlämpöisen voin kanssa sekaisin. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa jauhoja jos tarttuu käsiin.

Pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Sulata hyvänkokoinen voi nokare pannulle ja kun voi on sulanut, kaada omenat pannulle. Kaada päälle ruokosokeri ja 2tl kanelia. Paista 5-10min kunnes omenat pehmenee ja sokeri karamellisoituu joukkoon.

Sekoita maitorahka ja muna sekaisin, lisää 1tl kanelia ja sokeria oman maun mukaan 0,5dl-1dl.

Painele piirakkataikina vuokaan, kaada rahkaseos päälle. Ripottele pinnalle karamellisoidut omenat. Ripottele pinnalle ruokosokeria ja paista uunin keskiosassa 200c noin 30-40 min riippuen uunisi tehokkuudesta, piirakka on valmis, kun pinta saa kauniin värin. Anna jäähtyä ja herkuttele esim. jätskin kera..


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Korvapuustit

Mikään ei voita oikein kunnon voisia korvapuusteja. Olen pohtinut pitkään onnistuneiden korvapuustien salaisuutta, niin että niistä ei tule kuivia. Rahkasta on löytynyt oiva apu tuohon pulmaan, kun levittää väliin rahkaa ja voita, rakenne säilyy pullassa paremmin. Siskoni perheineen on ollut Suomessa kyläilemässä viimeisen viikon ja siskon miehen suurin suomalainen herkku on korvapuustit, joten pitihän niitä sitten leipoa. :) Tässä siskoni ja minun tuotoksia.

Rahkaiset korvapuustit n.20 isoa pullaa

Tarvitset:
 
5 dl maitoa
50g hiivaa
2 munaa
1 tl suolaa
2 dl ruokosokeria tai tavallista sokeria
2 tl kardemummaa
200g voita
16-20dl jauhoja

Päälle:
ruokosokeria
100g voita
purkki rahkaa (200g-250g)
kanelia
1 muna voiteluun
raesokeria

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää suola, sokerit, muna, kaardemumma ja osa jauhoista. Sekoita hyvin, lisää sulahko voi joukkoon ja lisää jauhoja vähitellen tarpeen mukaan. Pullataikinan tulee olla pehmeää, mutta selllaista kuitenkin, mikä ei tartu käsiin. Anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi liinan alla.

Valmista täyte, sekoita 100g huoneenlämpöistä voita ja 1 purkki rahkaa sekaisin.  Jaa taikina kahtia. Kaulitse jauhotetulla alustalla pullasta iso levy.  levitä puolet rahkaseoksesta levyn päälle. Ripottele pinnalle reippaasti kanelia ja sokeria. Rullaa taikina rullaksi ja leikkaa siitä kolmioita. Paina kolmion kapeimmasta kohdasta pulla muotoonsa sormella. Pullia tulee noin 2 pellillistä. Laita uuni päälle 225°C, anna pullien nousta vielä tuo uunin lämpiämisen ajan. Voitele kananmunalla ja ripottele halutessasi raesokeira pinnalle. Paista uunin keskitasolla 10-15min. Nämä pullat häviää varmasti hetkessä, kun tulevat uunista. :)


lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lemonade sitruunajuoma

Olen jo pitkään muistellut kaiholla lempi kesäjuomaani jenkeistä, eli lemonadea. Sille ei oikeen taida olla mitään järkevää suomenkielistä nimeäkään. :) Olen siis pitempään pohtinut, että pitäisi saada itseään niskasta kiinni ja koklata kotona valmistettua versiota. Eilen helteen ansioista halusin keksiä, mitä tahansa raikasta ja viilentävää, niinpä lähdettiin kauppaan hakemaan sitruunoita.

Lemonade

Tarvitset:
2dl sokeria
2,5dl vettä
4 keskikokoista sitruunaa

Lisäksi:
8-10 dl vettä
sitruunan viipaleita ja jääpaloja tarjoiluun

Laita kattila levylle, kaada 2,5dl vettä ja 2dl sokeria kattilaan. Anna kuumentua,kunnes sokeri sulaa veden joukkoon ja ota pois levyltä. Pese sitruunat ja leikkaa ne puoliksi. Purista mehut kulhoon. neljästä keskikokoisesta sitruunasta pitäisi tulla noin 2,5dl mehua. Vinkkinä tähän, että laitan sitruunan aina 10sek mikroon ennen puristamista, lämpö irroittaa mehun sitruunalihasta paremmin.

Sekoita sitruunamehu sokeriliemen joukkoon ja lisää 8-10dl kylmää vettä oman maun mukaan. Anna jäähtyä jääkaapissa väh. 30 min, lisää tarvittaessa kylmää vettä jos on turhan tujua.  Tarjoile jääpalojen, sekä sitruunasiivujen kera.

Mieheni innostui kuvaamaan tuotoksiani, huomaa, että itseä välillä laiskottaa ja räpsäisee vain kännykällä kuvan, mutta on kunnon kameralla otetut kuvat kivempia.

Loma, loma loma, onpa tehnyt hyvää. Ollaan vietetty paljon aikaa rannalla ja nautittu kesästä, kyllä näillä keleillä kelpaa. Maanantaina on edessä työhön paluu, mutta onneksi on vain 2 viikkoa töitä ennen seuraavaa lomaa. :)


torstai 24. heinäkuuta 2014

Brita Kakku

Tässä täydellinen kesäkakku, marjoja ja kesäistä makua löytyy. Vaikka voisi kuvitella, että kakku on makea, niin ei ole kuitenkaan yhtään liian makea. Pariviikkoa sitten juhlittiin mökillä kaverin synttäreitä ja sen kunniaksi pitihän sitä kesäinen kakku tehdä. Brita kakku ei kestä pitkää odotusta, eli voit leipoa pohjan hyvissä ajoin, mutta sen voi koota 30 min ennen syöntiä. Rapeus häviää aika nopeasti, eli on syytä syödä kakku kerralla ;)

Brita kakku

Kakkupohja:
125g voita
3 keltuiasita
1dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl maitoa

Marenki:
6 valkuaista
3dl sokeria
mantelilastuja pinnalle

Täyte:
2dl kermaa
2,5 dl maitorahkaa
ripaus jauhettua vaniljaa tai 2tl vaniliini sokeria
0.25-0.5dl sokeria oman maun mukaan
tuoreita marjoja n.3dl. Itse käytin mansikoita.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi, sekoita kuivat aineet. Lisää kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa välillä sekoittaen. Lisää lopuksi keltuaiset hyvin sekoittaen.

Voitele leivinpaperi pienellä määrällä voita, ettei kakku tartu kiinni. Levitä taikina neliöksi.
Vatkaa valkuiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri joukkoon vähitellen.
Vatkaa kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää. Levitä kakkupohjan päälle tasaisesti. Ripottele pinnalle mantelilastuja.

Paista uunin keskitasolla 30 min 175C°. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen kokoamista. Älä peitä kakkua, että rapeus säilyy. 

Vatkaa kerma, lisää joukkoon marenki ja vaniliini sokeri. Laita sokeria oman maun mukaan. Koko muu kakku on niin makea, että itse en tykkää tehdä kovin makeaa täytettä.

Leikkaa pohja puoliksi. Nosta puolikas kakkulautaselle, Levitä puolet täytteestä ja marjoista väliin. Nosta toinen puolikas päälle ja levitä täyte päälle ja koristele lopuilla marjoilla.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Dumle muffinssi

Tässä helppo kesäillan herkku Dumlejen ystäville :)


Dumle muffinssit
150g voita
1,5dl sokeria
2 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhett
1,5 dl maitoa tai kermaa
Puol pussia Dumleja
50g maitosuklaata
100g valkosuklaata


Vaahdota voi ja ja sokeri hyvin vatkaten, lisää munat joukkoon, ja vaahdota hyvin. Sekoita kuivat aineet ja lisää vuorotellen maidon kanssa joukkoon. (Lisää kuivat aineet siivilän läpi) Pilko suklaat pieniksi kuutioiksi ja heitä kuutiot joukkoon. Jaa kahteentoista muffinssivuokaan. piilotin keskelle Dumle ja laita vielä taikinaa päälle.  Paista 200c noin 20 min.

Ota maito lasi ja muffinssi, herkuttele tuotoksillasi :)

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Butter Chicken

Olen suuri nepalilaisen ruoan ystävä, meillä syödään tätä ruokaa varmaan kerran pari kuussa. Tämä on mieheni lempiruoka ja usein pyyntönä onkin, että voinko tehdä tätä ruokaa. Suomen kielinen nimi tälle olisi kai voi kana, mutta tuo englantilainen on siitä hyvä, että tuolla nimellä se löytyy aina nepalilaisten ravintoloiden ruokalistalta. Ruoka on parasta jaettuna, tätä herkutteluhetkeä pääsee yleensä ystävät kokemaan, koska ruoasta riittää hyvin neljälle. Ruoka kruunataan itsetehdyllä Naan leivällä ja hyvällä thaikkukauppojen riisillä. Tämä ei ole mitään pikaruokaa, mutta aivan ehdoton hitti jos on aikaa odottaa ruokaa.


Butter Chicken

Tarvitset:
paketti kananfileitä n. 400-600g
1 iso sipuli tai 2 pientä
3 valkosipulinkynttä
2 chiliä
n. 2cm pätkä tuoretta inkivääriä
purkki paseerattua tomaattia
purkki tomaattipyrettä
noin 2dl maustamatonta jogurttia
1 dl ruokakermaa
25g voita+ sipulin paistoon nokare
4tl Garam masala mausteseosta
1 tl juustokuminaa
2 tl suolaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl kanelia
0,5dl vettä

Pilko kanafileet isoiksi kuutioiksi, kaada ne kulhoon. Sekoita joukkoon 2rkl maustamatonta jogurttia. Pilko inkiväärit ja valkosipulit pieneksi murskaksi ja sekoita joukkoon. Lisää 2tl garam masala mausteseosta, 1tl kanelia 1tl juustokuminaa, 1tl paprikajauhetta 1 tl suolaa. peitä kulho ja anna marinoitua jääkaapissa mielellään väh. 1h. Laita haudutuspata liedelle, itsellä on rautainen vanha pata, mikä on maailman mahtavin.

Pilko chilit pieniksi palasiksi. Itse ostan yleensä paketin Chilejä jossa on 6-8 chiliä ja pakastan ne. Chili kestää hyvin pakastuksen, sen lisäksi chiliä on paljon helpompi pilkkoa jäisenä, eikä ärsytä ihoa tai silmiä niin paljon. Pilko sipulit pieneksi, paista ne voissa kuunnes kultaisen värisiä. Lisää joukkoon chilit ja jatka kuullotusta. Lisää 2tl garam masala maustetta ja 1 tl paprikamaustetta + 1tl suolaa. Kaada kanat pataan ja anna niiden hetki kypsyä sipuleiden kanssa. Kaada päälle paketti paseerattua tomaattia, 25g voita + puoli desiä vettä. Anna hautua kannen alla vähintään tunti, mitä pitempään hautuu, sitä paremmin kana hajoaa joukkoon. Itse saatan välillä laittaa iltapäivästä porisemaan ja porisutan miedolla lämmöllä koko iltapäivän, jos illalla tulee vieraita. sekoittele väliajoin ja lisää tarvittaessa hieman nestettä, jos tarvitsee. Lopuksi lisää purkki pyrettä, loppu jogurtti ja 1dl ruokakermaa. Sekoita hyvin. Maista vielä kaipaako mausteita, itse tykkään mausteisesta ruoasta, tässä vaiheessa lisäilen vielä vähän extraa.

Tarjoile Riisin ja Naan leivän kera, hymyile ja ole onnellinen kun maha on täynnä hyvää ruokaa.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Raparperi-mansikkajäätelö

Käytiin juhannusreissun lopuksi mökillä piipahtamassa, juhannussaunassa ja nukumassa valmiiksi lämmitetyssä mökissä. Oli ihana saunoa keskellä yötä, ihan hiljaisuuden keskellä. Meillä on valehtelematta paras sauna maailmassa mökillä, se on iäisyyden vanha, tummunut vuosien saatossa ja se tuoksuu pihkalle ja vanhalle puulle. Seisoskeltiin järvenrannassa, edes linnut ei visertänyt, kaikki oli hiljaa.. Usva nousi järvestä ja hetki oli melkein taian omainen. En jaksanut hakea kameraa, mutta tuo kuva tallentui omiin ainutlaatuisiin muistoihini. Laatuaikaa toisen kanssa hiljaisuudessa. Tänään aamulla ennen lähtöä keräsin vielä raparperit matkaan, että saa yhtä kesän lempiherkkua, raparperi jätskiä.

Raparperi-mansikkajäätelö 



Tarvitset:

5dl raparperejä
3dl mansikoita
1dl vaaleaa siirappia
3dl kermaa
3 kananmunaa
ripaus jauhettua vaniljaa
1dl sokeria

Kaada kattilaan pieneksi pilkotut raparperit ja mansikat, sekä siirappi, anna kiehahtaa kunnen raparperit pehmenee. Jos käytät tuoreita mansikoita lisää tarvittaessa keitokseen tilkka vettä, ettei kärähdä pohjaan. Anna seoksen jäähtyä huoneen lämpiseksi. itse nopeutin tätä kaatamalla kulhoon ja laittamalla seosken pakkaseen. Sekoita jäähdytetty seos tehosekoittimella tai sauvasekoittimella sileäksi.

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa toisessa kuhossa kerma vaahdoksi ja lisää jauhettu vanilja joukkoon. Lisää kanamuna seoksen joukkoon jäähdytetty raparperi-mansikka seos kevyesti nosteltuna joukkoon. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Kaada jäätelökoneeseen ja odottele valmistumista.


                                                     Nauti kesästä ja hymyile :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Minimustikkapiirakka

Sain ihanalta siskoltani mini kakkuvuoka muotin, jota olen innostunut nyt käyttämään. Muotista tulee 12 noin 5cm halkaisijaltaan olevaa pikkukakkua, ja siinä on irtopohja vuoat. Minulla on meneillään kova projekti, eli viime talven marjojen tyhjentäminen ennen uusien tuloa. Siispä olen leiponut iltaisin paljon herkkuja marjoista. Pikkusiskoni täytti 20v, ja vietimme piknikkiä sen kunniaksi. Siksipä päätin leipoa minikakkuja. Ne on käteviä piknikillä, saa helposti koottua rasiaan päällekkäin.


Mini mustikkakakut:

Tarvitset:
100g digestive keksejä (jos teet isompiin esim creme brulee vuokiin 150g)
25g voita (isompiin 50g)

Mustikoita tarpeen mukaan
1 purkki maitorahkaa
1 muna
1-2rkl sokeria
ripaus jauhettua vaniljaa.


Murskaa keksit kulhossa ja kaada sulatettu voi joukkoon. painele vuokiin noin 1-2cm paksuinen pohja keksimurusta ja laita hetkeksi jääkaapiin odottamaan. vatkaa maitorahja ja kananmuna sekaisin, lisää sokeria ja jauhettua vaniljaa oman makusi mukaan. kaada mustikoita hyvä kerros pohjan päälle ja nosta noin 1-2rkl maitorahkaseosta päälle. paista uunin keskiosassa 175c 20-30min kunnes pinta ruskettuu hieman.

Paistaispa aurinko taas, lomaviikko edessä, mutta taitaapa tulla pilvinen viikko. No onneksi voi olla onnellinen ilman aurinkoakin, loma on aina loma.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Aurinkoinen juustokakku

Tämä nopea herkku piristää päivän jos toisenkin. Sopii hyvin kesäpäiviin tarjoiltavaksi.

Tarvitset:
175g digestive keksejä
75g voita


200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kermaa
2dl tomusokeria

2 purkkia aurinkoista pilttiä
2 kiiwiä

Eli voiko tän simpelimmäks mennä:
Murskaa keksit ja kaada joukkoon sulatettu voi, painele piirakkapohjan pohjalle ja laita oottamaan täytettä jääkaappiin.

Vatkaa kerma ja sekoita tuorejuusto ja tomusokeri toisessa kulhossa. yhdistä vaahto joukkoon ja kaada pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään tunti ainakin enne tarjoilua, tämähän on vähän sellanen juttu et paranee kun aikaa menee, mut on herkkua hetikin.

Kaada pinnalle piltti ja levitä tasaiseksi kerroksiksi koristele esim kiiwi siivuilla. 


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Minimunkit

Olen pienestä asti tykännyt munkeista, äiti leipoi niitä meille aina juhliin. Mulla on niin kullan arvoisia muistoja äidistä, joka paisteli meille munkkeja. <3 noh, miksi sitten pikkumunkkeja, niin siihen äidiltä löytyi kyllä syy. Äiti oli todennut, ettei pikkulapsille kannata leipoa isoja munkkeja, kun ei kuitenkaan jakseta syödä niitä ja unohdellaan nuo munkin puolikkaat minne sattuu.. :D niinpä piti siirty tekemään pikkumunkkeja ja niistä tulikin hitti meidän perheessä.

Vaikka enää ei ole ongelmaa, että jaksaako syödä koko munkin, niin tykkään kuitenkin leipoa pikkumunkkeja. Niitä voi sitten huoletta syödä enemmän ja ne on kivoja pikku suupaloja.

Pikkumunkit:

Tarvitset:
2,5dl maitoa
25g tuorehiivaa tai pussi kuivahiivaa
1 muna
0,5dl ruokosokeria
0,5 tl suolaa
2 tl kaademummaa
50g voita
8-9dl vehnäjauhoja

paistamiseen 500g öljyä
piparkakkumuotteja

Liota hiiva kädenlämpiseen maitoon tai veteen, lisää mausteet, kananmuna ja osa jauohista vatkaten sekaisin. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa käsin. Lisää lopuksi rasva taikinaan. Anna taikinan nousta väh. 30min liinan alla tiskialtaassa joka on noin puolillaan vettä.

Kaulitse taikina levyksi ja ota siitä piparkakkumuotilla munkkeja. Tässä on vaan taivas rajana mitä tekee, eli tuleeko perinteisiä sydämiä vai tekeekö vaikka bambeja tai sammakoita.



Paista kuumassa öjyssä, testaa ensin yhdellä munkillä että on tarpeeksi kuumaa. lämpötilan tulisi olla noin 150-180°C. laita munkit ritiläkauhan avulla öljyyn, anna ruskistua noin 1 min per puoli ja käännä. jos munkki ei tahdo kääntyä, kun on niin pullea, paina ritiä kauhalla pohjaa vasten hetki, tämän jälkeen saat käännettyä munkin.

Kun munkilla on nätti väri, ota pois lautaselle jonka päällä on talouspaperi ja sokeroi sen jälkeen melko nopeasti munkki. munkit on parhaita heti nautittuna.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Porkkanakakku vol 3

Taas yksi porkkanakakku resepti testattu, tämä on toimiva jos ei halua niin hedelmäistä makua, vaan kunnon tuhdin porkkanakakun.

Mehevä porkkanakakku

Tarvitset:
4 munaa
4-5 keskikokoista porkkanaa
2,5dl öljyä
4,5dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl siirappia
1 tl suolaa
1 tl kanelia
hyppysellinen jauhettua vaniljaa tai vaniliinisokeria

Kuorrutus:
150g maustamatonta tuorejuustoa
75g voita
3,5 dl tomusokeria
hyppysellinen jauhettua vaniljaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää öljy ja raastetut porkkanat ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi joukkoon kevyesti lastalla nostellen. Lisää vielä siirappi.
Voitele ja korppujauhota n. 24 cm irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista uunun alaosassa n. 60min.
Kun kakku on paistunut ota irtoreunat pois ja anna jäähtyä hyvin.

Täyte:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri sekaisin, kunnes saat tasaista massaa. Levitä jäähtyneen kakun päälle.

Itse tein koristeeksi sokerimassasta vielä lehtiä ja porkkanoita.




perjantai 30. toukokuuta 2014

Helppo Dominokakku

Tässä vaikka viikonlopun valmistujaisiin erittäin helppo kakkuresepti, jonka tekemisessä onnistuu varmasti vähän kokemattomampikin leipuri. Kakkuun  tarvitaan vain paria raaka-ainetta ja valmistukseen menee noin 15 min+ hyytymisaika.

Pohjaan:
1 pötkö dominokeksejä
50g voita

Täytteeseen:
5 liivatelehteä
2 1/2dl vaahtoutuvaa vanilkakastiketta
200g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl sokeria (ei pakolla tarvitse jos valijakastike makea)
3tl vaniljasokeria tai ripaus jauhettua vaniljaa

1.2rkl kiehuvaa vettä liivatteille
Koristeluun suklaa rouhetta tai dominomurua
+ Hyvin pesty ruusu

Laita liivatteet kulhoon likoomaan kylmään veteen.

Pilko keksit pieniksi ja sekoita joukkoon 50g sulaa voita. Painele irtopohjavuokaan (20-24cm) keksimuruseos pohjaksi, tässä voi käyttää apuna esim mukin pohjaa. Jos pohjaan tarttuu helposti kiinni, laita leivinpaperi ympyrä alinmaiseksi niin saat kaun siirrettettyä tarjoilulautaselle.
Laita jääkaappiin odottamaan täytettä.

Vatkaa kulhossa vaahtoutuva vanilja kastike vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri tuorejuusto. Maista tämän jälkeen kaipaako mielestäsi sokeria. Lisää tarvittaessa sokeria n. 0.5dl oman maun mukaan. purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja laita kulhoon johon kaada 1-2rkl kiehuvaa vettä. kaada sulanut liivate massan joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada massa kakkupohjan päälle ja anna hyytyä väh 4h tai yön yli.


                                                    Onnea kaikille valmistuneille!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Mariannejäädyke

Onpa taas vierähtänyt tovi viimekirjoituksista, koulu painaa vielä päälle, jotenka blogi on vähän saanut jäädä. Nyt alkaa koulu olemaan loppusuoralla, enää parit vikat jaksot ja 22.5 on valmistujaiset, sen jälkeen lupaan tsemppaa taas blogin kanssa kesäherkuin :)

sain pomoltani ystävänpäivänä söpön silikonisen sydän vuoan ja tämän ohjeen, suloinen ajatus. Tässä helppo ja nopee jälkkäri nautittavaksi.

Mariannejäädyke

Tarvitset:
3dl kermaa
3 kananmunaa
100 g maitosuklaata
100 g marianne rakeita

Vaahdota kerma kulhossa, kananmunat toisessa kulhossa, nostele kananmunat joukkoon kevyesti. Raasta suklaa joukkoon ja pilko marjannet tia käytä valmista leivontaraetta. Kaada vuokaan, silikoninen on hyvä, kun jäädykkeen saa helposti irrotettua, muukin käy, mutta tällöin kannattaa laittaa kelmu alle jos haluat kumota kakun.
Hyydytä pakkasessa noin 2-4h, mutta voi tehdä seuraavaksi päiväksikin valmiiksi.