Translate

Tervetuloa Hannan herkkublogiin

Täältä löytyy kaikki lempireseptit ja hömppäilyni.. herkkuja siis luvassa laidasta laitaan :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Minimustikkapiirakka

Sain ihanalta siskoltani mini kakkuvuoka muotin, jota olen innostunut nyt käyttämään. Muotista tulee 12 noin 5cm halkaisijaltaan olevaa pikkukakkua, ja siinä on irtopohja vuoat. Minulla on meneillään kova projekti, eli viime talven marjojen tyhjentäminen ennen uusien tuloa. Siispä olen leiponut iltaisin paljon herkkuja marjoista. Pikkusiskoni täytti 20v, ja vietimme piknikkiä sen kunniaksi. Siksipä päätin leipoa minikakkuja. Ne on käteviä piknikillä, saa helposti koottua rasiaan päällekkäin.


Mini mustikkakakut:

Tarvitset:
100g digestive keksejä (jos teet isompiin esim creme brulee vuokiin 150g)
25g voita (isompiin 50g)

Mustikoita tarpeen mukaan
1 purkki maitorahkaa
1 muna
1-2rkl sokeria
ripaus jauhettua vaniljaa.


Murskaa keksit kulhossa ja kaada sulatettu voi joukkoon. painele vuokiin noin 1-2cm paksuinen pohja keksimurusta ja laita hetkeksi jääkaapiin odottamaan. vatkaa maitorahja ja kananmuna sekaisin, lisää sokeria ja jauhettua vaniljaa oman makusi mukaan. kaada mustikoita hyvä kerros pohjan päälle ja nosta noin 1-2rkl maitorahkaseosta päälle. paista uunin keskiosassa 175c 20-30min kunnes pinta ruskettuu hieman.

Paistaispa aurinko taas, lomaviikko edessä, mutta taitaapa tulla pilvinen viikko. No onneksi voi olla onnellinen ilman aurinkoakin, loma on aina loma.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Aurinkoinen juustokakku

Tämä nopea herkku piristää päivän jos toisenkin. Sopii hyvin kesäpäiviin tarjoiltavaksi.

Tarvitset:
175g digestive keksejä
75g voita


200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kermaa
2dl tomusokeria

2 purkkia aurinkoista pilttiä
2 kiiwiä

Eli voiko tän simpelimmäks mennä:
Murskaa keksit ja kaada joukkoon sulatettu voi, painele piirakkapohjan pohjalle ja laita oottamaan täytettä jääkaappiin.

Vatkaa kerma ja sekoita tuorejuusto ja tomusokeri toisessa kulhossa. yhdistä vaahto joukkoon ja kaada pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään tunti ainakin enne tarjoilua, tämähän on vähän sellanen juttu et paranee kun aikaa menee, mut on herkkua hetikin.

Kaada pinnalle piltti ja levitä tasaiseksi kerroksiksi koristele esim kiiwi siivuilla. 


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Minimunkit

Olen pienestä asti tykännyt munkeista, äiti leipoi niitä meille aina juhliin. Mulla on niin kullan arvoisia muistoja äidistä, joka paisteli meille munkkeja. <3 noh, miksi sitten pikkumunkkeja, niin siihen äidiltä löytyi kyllä syy. Äiti oli todennut, ettei pikkulapsille kannata leipoa isoja munkkeja, kun ei kuitenkaan jakseta syödä niitä ja unohdellaan nuo munkin puolikkaat minne sattuu.. :D niinpä piti siirty tekemään pikkumunkkeja ja niistä tulikin hitti meidän perheessä.

Vaikka enää ei ole ongelmaa, että jaksaako syödä koko munkin, niin tykkään kuitenkin leipoa pikkumunkkeja. Niitä voi sitten huoletta syödä enemmän ja ne on kivoja pikku suupaloja.

Pikkumunkit:

Tarvitset:
2,5dl maitoa
25g tuorehiivaa tai pussi kuivahiivaa
1 muna
0,5dl ruokosokeria
0,5 tl suolaa
2 tl kaademummaa
50g voita
8-9dl vehnäjauhoja

paistamiseen 500g öljyä
piparkakkumuotteja

Liota hiiva kädenlämpiseen maitoon tai veteen, lisää mausteet, kananmuna ja osa jauohista vatkaten sekaisin. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa käsin. Lisää lopuksi rasva taikinaan. Anna taikinan nousta väh. 30min liinan alla tiskialtaassa joka on noin puolillaan vettä.

Kaulitse taikina levyksi ja ota siitä piparkakkumuotilla munkkeja. Tässä on vaan taivas rajana mitä tekee, eli tuleeko perinteisiä sydämiä vai tekeekö vaikka bambeja tai sammakoita.



Paista kuumassa öjyssä, testaa ensin yhdellä munkillä että on tarpeeksi kuumaa. lämpötilan tulisi olla noin 150-180°C. laita munkit ritiläkauhan avulla öljyyn, anna ruskistua noin 1 min per puoli ja käännä. jos munkki ei tahdo kääntyä, kun on niin pullea, paina ritiä kauhalla pohjaa vasten hetki, tämän jälkeen saat käännettyä munkin.

Kun munkilla on nätti väri, ota pois lautaselle jonka päällä on talouspaperi ja sokeroi sen jälkeen melko nopeasti munkki. munkit on parhaita heti nautittuna.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Porkkanakakku vol 3

Taas yksi porkkanakakku resepti testattu, tämä on toimiva jos ei halua niin hedelmäistä makua, vaan kunnon tuhdin porkkanakakun.

Mehevä porkkanakakku

Tarvitset:
4 munaa
4-5 keskikokoista porkkanaa
2,5dl öljyä
4,5dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl siirappia
1 tl suolaa
1 tl kanelia
hyppysellinen jauhettua vaniljaa tai vaniliinisokeria

Kuorrutus:
150g maustamatonta tuorejuustoa
75g voita
3,5 dl tomusokeria
hyppysellinen jauhettua vaniljaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää öljy ja raastetut porkkanat ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi joukkoon kevyesti lastalla nostellen. Lisää vielä siirappi.
Voitele ja korppujauhota n. 24 cm irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista uunun alaosassa n. 60min.
Kun kakku on paistunut ota irtoreunat pois ja anna jäähtyä hyvin.

Täyte:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri sekaisin, kunnes saat tasaista massaa. Levitä jäähtyneen kakun päälle.

Itse tein koristeeksi sokerimassasta vielä lehtiä ja porkkanoita.




perjantai 30. toukokuuta 2014

Helppo Dominokakku

Tässä vaikka viikonlopun valmistujaisiin erittäin helppo kakkuresepti, jonka tekemisessä onnistuu varmasti vähän kokemattomampikin leipuri. Kakkuun  tarvitaan vain paria raaka-ainetta ja valmistukseen menee noin 15 min+ hyytymisaika.

Pohjaan:
1 pötkö dominokeksejä
50g voita

Täytteeseen:
5 liivatelehteä
2 1/2dl vaahtoutuvaa vanilkakastiketta
200g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl sokeria (ei pakolla tarvitse jos valijakastike makea)
3tl vaniljasokeria tai ripaus jauhettua vaniljaa

1.2rkl kiehuvaa vettä liivatteille
Koristeluun suklaa rouhetta tai dominomurua
+ Hyvin pesty ruusu

Laita liivatteet kulhoon likoomaan kylmään veteen.

Pilko keksit pieniksi ja sekoita joukkoon 50g sulaa voita. Painele irtopohjavuokaan (20-24cm) keksimuruseos pohjaksi, tässä voi käyttää apuna esim mukin pohjaa. Jos pohjaan tarttuu helposti kiinni, laita leivinpaperi ympyrä alinmaiseksi niin saat kaun siirrettettyä tarjoilulautaselle.
Laita jääkaappiin odottamaan täytettä.

Vatkaa kulhossa vaahtoutuva vanilja kastike vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri tuorejuusto. Maista tämän jälkeen kaipaako mielestäsi sokeria. Lisää tarvittaessa sokeria n. 0.5dl oman maun mukaan. purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja laita kulhoon johon kaada 1-2rkl kiehuvaa vettä. kaada sulanut liivate massan joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada massa kakkupohjan päälle ja anna hyytyä väh 4h tai yön yli.


                                                    Onnea kaikille valmistuneille!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Mariannejäädyke

Onpa taas vierähtänyt tovi viimekirjoituksista, koulu painaa vielä päälle, jotenka blogi on vähän saanut jäädä. Nyt alkaa koulu olemaan loppusuoralla, enää parit vikat jaksot ja 22.5 on valmistujaiset, sen jälkeen lupaan tsemppaa taas blogin kanssa kesäherkuin :)

sain pomoltani ystävänpäivänä söpön silikonisen sydän vuoan ja tämän ohjeen, suloinen ajatus. Tässä helppo ja nopee jälkkäri nautittavaksi.

Mariannejäädyke

Tarvitset:
3dl kermaa
3 kananmunaa
100 g maitosuklaata
100 g marianne rakeita

Vaahdota kerma kulhossa, kananmunat toisessa kulhossa, nostele kananmunat joukkoon kevyesti. Raasta suklaa joukkoon ja pilko marjannet tia käytä valmista leivontaraetta. Kaada vuokaan, silikoninen on hyvä, kun jäädykkeen saa helposti irrotettua, muukin käy, mutta tällöin kannattaa laittaa kelmu alle jos haluat kumota kakun.
Hyydytä pakkasessa noin 2-4h, mutta voi tehdä seuraavaksi päiväksikin valmiiksi.

maanantai 23. joulukuuta 2013

SuklaaFudge


Suklaafudge
Tarvitset:

Karkkimittarin joka näyttää lämpötilan tarkasti.
Korkean kattilan

1 1/2 dl vaaleaa siirappia
2 1/2dl sokeria
1/2 tl merisuolaa
3 rkl tummaa siirappia
1/2dl vettä
2 dl tomusokeria
2-3rkl vettä tomusokerin kanssa
ripaus jauhettua vanijaa
3 rkl kaakao jauhoa
50g pilkottua tummaa suklaata

Mittaa kattilaan sokeri, siirappit 1/dl vettä sekoita seos. Anna kuumeta 124°C asteiseksi.
Kaada kerma joukkoon, varo kouhahtaa vähän. Lisää merisuola. Kuumenna uudelleen 124°C.
Ota kattila levyltä, anna jäähtyä 90 asteiseksi.
Sekoita kuhossa tomusokeri ja jauhettu vanilja 2rkl veden kanssa. lisää vettä vähitellen kunnes saat paksun aikaan. Sekoita tahna siirappiseoksen joukkoon. Lisää pilkottu suklaa joukkoon, älä sekoita liikaa ettei sula, vaan jää kököiksi joukkoon. kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.Ripottele pinnalle koristeeksi esim. nomparellejä.
Anna jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa mieleisiisi paloihin.